Vaikea kuvitella elämää ilman lukemista. Olisin luultavasti ihan erilainen ihminen ilman lukuharrastusta. Se alkoi aika pian opittuani lukemaan. Alakoulun opettaja vei meidät koulun kirjastoon, esitteli sitä ja kertoi, että sieltä voi lainata kirjoja. Muistan sen hetken, kun katselin kirjojen runsautta. Valitsin kirjan nimeltä TUNTURISATUJA. Kotona se täytyi piilottaa pikkusiskolta yläkaappiin. Opettaja oli tähdentänyt, miten siististi kirjaa on pidettävä. Muistan sieltä vieläkin yhden sadun, joka kertoi sopuleista. Miten saattoi olla pieniä eläimiä, jotka laumoina kulkivat yhteen suuntaan esteistä välittämättä! Ymmärsin, että kirjojen maailma avaa minulle yhä uusia maailmoja. Saan kokea ja oppia sellaista, mikä ei jokapäiväisessä elämässä tulekaan vastaani. Lainasin sellaisenkin kirjan kuin ERÄKORVEN TYTTÖ. Kummallisesti viehätyin sen tarinasta, jossa perhe siirtyi kesäksi erämaihin joen rannalle saalistamaan talven ruuat. Sieltäkö kantautuu haluni säilömiseen ja omavaraisuuteen. 

1077_tunturisatuja78.jpgek-tytt%C3%B6.jpg

Myöhemmässä nuoruudessa nuortenkirja ILOINEN TYTTÖ oli lempikirjani. Päähenkilö orpotyttö Pollyanna haluaa kaikesta löytää hyvän puolen. Hän oli saanut orpojen auttamisjärjestöltä lahjaksi kainalosauvat, vaikka oli tietysti toivonut jotain hauskaa ja kaunista kuten esimerkiksi nuken. Järjestöllä ei kuitenkaan ollut muuta annettavaa. Ensin tuli pettymys, mutta sitten hän  oivalsi: - Minähän voin olla iloinen siitä, etten tarvitse kainalosauvoja. Siitä alkoi iloisten puolien löytämisen leikki ihan kaikessa. Luulen, että aloin leikkiä tuota leikkiä itsekin, ainakin jonkin aikaa. Nyt vanhuudessa se on muuttunut kiitollisuusaiheiden etsimisleikiksi. Realistina voisin pitää sitä naivina, mutta olen oppinut pitämään sitä selviytymisenä vaikeina aikoina. 

iloinen%20tytt%C3%B6.jpg

Mielenkiintoisia, hyviä kirjoja on ollut niin paljon, että lempikirjaa en voi nimetä. Aikuisuudessa työelämässä avuksi tuli itsetuntemusta lisäämään psykologiset romaanit, joissa saattoi vertautua johonkin henkilöön ja hänen elämänviisauteensa. Miten ihanaa on ollut saada lukea luonnonkuvauksia, nähdä sielunsilmin kirjailijan avaama maisema. Ehkä on oppinut itse näkemään paremmin ympäröivän kauneuden. Kirjailija Paavo Rintalan TYÖMIES JA KUU-romaanin kuvaus elämän syksyn lähestymisestä, jossa työ liittyy luonnon mystiseen kauneuteen on vaikuttanut minuun eityisellä tavalla. ”Leikkuupuimurin raksutus ja kuu vehnän yllä. Väinö pui eikä ainoastaan vehnää – aikaa leikkuupuimuri korjaa.” 

Tällaiset kohdat kirjallisuudessa saa ajatukset liikkeelle. Lukijana haluan kokea ihmisen esteettisyyden, mutta myös nähdä kaiken raadollisuuden, koska kaikenlaista on. Lukeminen auttaa ymmärtämään.

Kirjoittaja: Sirkka