Siinä minä seison vanhana ja kumaraisena, kolhuja saaneena. Ahdistettuna kahden tien puristukseen. Kumpikin on työntynyt lähemmäs ja lähemmäs, niin Tampereelle vievä rautatie kuin Merventiekin. Ja puutkin kasvaneet miltei kiinni, yksi jopa kaatui minua vasten ja murjoi minua entisestään.  
Muistelen aikoja kauan sitten, kun mökissä kaikuivat iloiset ihmisäänet. Mutta minkäs teet, pakko heidän oli muuttaa pois, kun teitä levennettiin ja tontti kävi liian pieneksi kenenkään asua. Niin minä jäin tähän yksin. Kauankohan vielä jaksan…

KAARINA